Tämä ei ole festareiden selviytymispaketti vaan löytöjä kanssagolfareiden bägeistä. Olen tehnyt kesän mittaan pienimuotoista haastattelututkimusta ja jo pienehköllä otoksella sain varsin mielenkiintoisia vastauksia!
Minun pinkki Niken golfbägini on täynnä paitsi huippumailoja, myös kaikenlaista ylimääräistä painolastia. Aurinkolasit ja -rasva taitavat olla tässä vaiheessa toiveajattelua, mutta kuuluvat yhä perusvarustukseen samoin kuin 3-5 puolitäyttä juomapulloa, FORE! -tiipusseja, huulirasva, sateenvarjo, ruttaantuneita tuloskortteja, purkkaa ja golf-palloja, sekä niiden tyhjiä pahvipakkauksia ynnä muuta.
Jos yksi kausi täyttää bägini tällä tavoin, pelkään, että olen muutaman vuoden päästä golfkenttien etana. En siksi, että kulkisin hitaasti, vaan koska kannan pian koko kotiani selässäni.
Minusta on hauskaa, kuinka miehillä on tapana kuljettaa vähiä tavaroitaan taskuissa, kun naiset taas usein kantavat puolta omaisuuttaan käsilaukuissa. Tutkimukseni perusteella golfbägeissä miehetkin kuitenkin pääsevät sortumaan koko elämä (ja hieman toiveajattelua, kuten otsikosta huomaa) mukana -efektiin, hurraa!


