sunnuntai syyskuu 5th 2010

Arkisto



Peli-ilta

Ihailen aamuvirkkuja ihmisiä. Heräsin tänään vahingossa puoli seitsemän aikoihin ja vilkaisin ulos. Aurinko paistoi aivan hurmaavasti, ja oli selvää, että päivästä on tulossa upea. Mieleen hiipi ihana ajatus, että kävisin aurinkoisella aamukävelyllä ennen töitä. En saanut ajatuslausetta kunnolla loppuun, kun olin jo nukahtanut uudelleen. Kaksi tuntia myöhemmin juoksin töihin roiskuttaen kahvia posliinisesta espressokupista kadulle ja paidalleni.

Olisi mahtavaa olla yksi niistä virkuista, jotka tekevät haarahyppyjä rangella tuntikausia ennen töiden alkua. Lienee kuitenkin parempi tuntea omat heikkoutensa ja vahvuutensa, joten jatkan suosiolla innostunutta vaahtoamistani iltapelaamisesta.

Kun katselee tuota alkuillan säätä, niin pakkohan se on hihkua! Pidän illoista kentällä enemmän kuin päivistä: on jo vähän vähemmän väkeä, eikä keskipäivän aurinko enää läkähdytä (nojoo nojoo, ehkei Suomen suvessa ole syytä lietsoa helleaaltopaniikkia).

Peli-iltoja puoltaa myös aivan mahtava keksintö: Supergolfin iltalähdöt (www.supergolf.fi). Päivän pelioikeudet, joita ei ole varattu iltaviiteen mennessä myydään polkuhintaan. Systeemi jättää mainiosti varaa myös spontaaniudelle loputtoman kalenteripelleilyn sijaan. Ensi kerralla, kun on survonut kellokortin koneen läpi, kannattaa rynnistää kentälle rentoutumaan. Etenkin, kun lystiin ei kulu koko päivän liksa!

P.S. Iltagolfaus on myös paras tapa rentoutua, kun muuten malttamattamona kiertäisi kotona häkkieläimen tavoin kehää odotellen huomista (ti 29.6), jolloin ilmestyy kesän toinen FORE!

Kirjoita palaute