Mitä tapahtuu, jos lyö golfpallon lampaan peräreikään? Vaikka eläinparka juoksisi satoja metrejä reikää kohti ennen pallon putoamista, eläimen avustus kuulemma hyväksytään. Tuon sävähdyttävän tiedon bongasin Helsingin Sanomien toukokuun Kuukausliitteessä.

Aina kun kokeilee jotakin uutta, se pyörii jatkuvasti päässä ja siihen näkee viittauksia joka puolella. Tajusin uuden harrastuksen vallanneen aika lailla ajatuksiani, kun havahduin lätkän MM-kisoja katsellessani miettimästä, minkälaiset nostokulmat pelaajien jääkiekkomailoissa mahtaa olla. Alitajuisesti kuvittelin kiekon paikalle koko ajan pallon.

Jääkiekkoturnaus ei mennyt Suomen osalta ihan nappiin, ja koen samaa tappiofiilistä harmittavan usein myös golfkentällä. Olen nyt pelannut yhdeksän reikää viitisen kertaa ja joka kerta kaava on sama. Ensimmäiset kaksi reikää tuntuu, ettei koko hommassa ole mitään järkeä. Ihan kuin en olisi koskaan edes pitänyt mailaa kädessäni. Sitten meno alkaa tasaantua, sekaan saattaa mahtua muutama ihan mukiinmeneväkin väylä, monia pettymyksiä ja viimeisellä reiällä olen salaa iloinen, että kierros on ohi.

Golfin (ja elämän!) raivostuttava paradoksi tuntuu olevan se, että mitä rennompi on, sitä paremmin sujuu. Sitten kun peli ei kulje, koko tilanne alkaa hermostuttaa, rentoudesta ole tietoakaan ja huonojen lyöntien kierre vain pahenee.

Ikävintä on, kun seuraava seurue rupeaa huohottamaan niskaan. Ei kai kukaan nyt tarkoituksella kentällä hidastele! Tyypillisimpiä lyhyen kokemukseni perusteella tuntuvat olevan eläkeläiset, jotka pyörittelevät silmiään, vaikka päästäisin tilaisuuden tullen tiillä ohi. Hohhoijjaa, mihinköhän niilläkin on kiire? Hautaan? Toisaalta on pakko nostaa hattua: 50 vuotta minua vanhemmat painavat kentällä energisinä ohi, toivottavasti olen itse mummona yhtä virkeä! Ja sopii toivoa, että siinä vaiheessa pelikin luistaa jo vähän paremmin.

Ennen tätä kevättä en tiennyt golfista mitään, kukaan lähipiiristäni ei golfaa, enkä ole koskaan edes käynyt golfkentällä. Vaikka olen liittänyt lajiin monia ennakkoluuloja, olen toki iloinen tästä mahdollisuudesta. Olen muutamassa kuukaudessa paitsi oppinut pelin alkeet, myös nähnyt jo ainakin puoli tusinaa kenttää, mistä kiitos kuuluu Supergolfille. Opintotuella ei golf-osakkeita ostella, mutta www.supergolf.fi -sivun yksittäisillä pelioikeuksilla pääsee tutustumaan eri kenttiin ilman sitoutumista (ja huipputasoitusta!). Enpä ollut tiennyt sitäkään, että Helsingin yliopistollakin on oma golfkerho, joka käyttää palvelua.

Olen tietenkin saanut kuulla myös kuittailua uudesta harrastuksestani. Kiekkokliseet taitavat kuitenkin pitää kutinsa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin: pää kylmänä ja keskitytään omaan peliin. Sitä paitsi päätän tästä lähin kuvitella sitä lammasepisodia joka kerta, kun oma lyönti lähtee huonosti, tai tuntuu, että olen maailman surkein pelaaja. Miltäköhän siitä golfarista tuntui? Tai lampaasta? ”..Öö..ups..FORE!”