Hyttysmyrkkyä, kondomeja, aurinkorasvaa ja taskumatti.

Tämä ei ole festareiden selviytymispaketti vaan löytöjä kanssagolfareiden bägeistä. Olen tehnyt kesän mittaan pienimuotoista haastattelututkimusta ja jo pienehköllä otoksella sain varsin mielenkiintoisia vastauksia!

Minun pinkki Niken golfbägini on täynnä paitsi huippumailoja, myös kaikenlaista ylimääräistä painolastia. Aurinkolasit ja -rasva taitavat olla tässä vaiheessa toiveajattelua, mutta kuuluvat yhä perusvarustukseen samoin kuin 3-5 puolitäyttä juomapulloa, FORE! -tiipusseja, huulirasva, sateenvarjo, ruttaantuneita tuloskortteja, purkkaa ja golf-palloja, sekä niiden tyhjiä pahvipakkauksia ynnä muuta.

Jos yksi kausi täyttää bägini tällä tavoin, pelkään, että olen muutaman vuoden päästä golfkenttien etana. En siksi, että kulkisin hitaasti, vaan koska kannan pian koko kotiani selässäni.

Minusta on hauskaa, kuinka miehillä on tapana kuljettaa vähiä tavaroitaan taskuissa, kun naiset taas usein kantavat puolta omaisuuttaan käsilaukuissa. Tutkimukseni perusteella golfbägeissä miehetkin kuitenkin pääsevät sortumaan  koko elämä (ja hieman toiveajattelua, kuten otsikosta huomaa) mukana -efektiin, hurraa!

AfterGolf

Olen kirjoittanut blogissani työpäivän jälkeisestä valintatilanteesta kentän ja terassin välillä. Nyt selvisi, että voi valita myös molemmat. Lyönnit eivät tällä kertaa tahtoneet sujua kenelläkään seurueestani ja jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kaikki toivovat joka reiän olevan viimeinen. pelin jälkeen huurteiselle houkuttelu oli siis helppo homma. Olen ihmetellyt golfklubien notkuvia viinakaappeja: alkoholin ja urheilun yhdistäminen tuntuu vieraalta. Aurinkoiset jälkipelit kuitenkin muuttivat mieleni. AfterSki on jo tunnettu konsepti, miksei siis AfterGolf? Toisaalta tuntuu hankalalta kuvitella ruutuslipoveri-ihmisiä joraamassa klubien pöydillä. Yhtä kaikki, vaikkei olisi paras peli-inspis, kentälle kannattaa lähteä, koskaan ei tiedä, mihin peli johtaa!



Peli-ilta

Ihailen aamuvirkkuja ihmisiä. Heräsin tänään vahingossa puoli seitsemän aikoihin ja vilkaisin ulos. Aurinko paistoi aivan hurmaavasti, ja oli selvää, että päivästä on tulossa upea. Mieleen hiipi ihana ajatus, että kävisin aurinkoisella aamukävelyllä ennen töitä. En saanut ajatuslausetta kunnolla loppuun, kun olin jo nukahtanut uudelleen. Kaksi tuntia myöhemmin juoksin töihin roiskuttaen kahvia posliinisesta espressokupista kadulle ja paidalleni.

Olisi mahtavaa olla yksi niistä virkuista, jotka tekevät haarahyppyjä rangella tuntikausia ennen töiden alkua. Lienee kuitenkin parempi tuntea omat heikkoutensa ja vahvuutensa, joten jatkan suosiolla innostunutta vaahtoamistani iltapelaamisesta.

Kun katselee tuota alkuillan säätä, niin pakkohan se on hihkua! Pidän illoista kentällä enemmän kuin päivistä: on jo vähän vähemmän väkeä, eikä keskipäivän aurinko enää läkähdytä (nojoo nojoo, ehkei Suomen suvessa ole syytä lietsoa helleaaltopaniikkia).

Peli-iltoja puoltaa myös aivan mahtava keksintö: Supergolfin iltalähdöt (www.supergolf.fi). Päivän pelioikeudet, joita ei ole varattu iltaviiteen mennessä myydään polkuhintaan. Systeemi jättää mainiosti varaa myös spontaaniudelle loputtoman kalenteripelleilyn sijaan. Ensi kerralla, kun on survonut kellokortin koneen läpi, kannattaa rynnistää kentälle rentoutumaan. Etenkin, kun lystiin ei kulu koko päivän liksa!

P.S. Iltagolfaus on myös paras tapa rentoutua, kun muuten malttamattamona kiertäisi kotona häkkieläimen tavoin kehää odotellen huomista (ti 29.6), jolloin ilmestyy kesän toinen FORE!

Kippis kevytversioille!

Ei hätää, en kirjoita kesän kevyistä grilliherkuista. Aina jaksetaan jauhaa, että golf vie liikaa aikaa. Kyllähän matkoihin ja kierrokseen saa kulutettua koko päivän, mutta vaihtoehtojakin on. Olen kokeillut lähiaikoina kevytversioita, pieniä makupaloja.

Luikahdin kesken kiireisen päivän rangelle lyömään puoleksi tunniksi: ajatus kulki sen jälkeen paremmin. Syntyipä tuulettunut fiilis lyömisestä, tai ulkoilmasta, niin pieni golfbreikki kannattaa!

Toinen kokeilu oli par 3 -kenttä. Se oli täydellinen välimuoto: ei pelkkää päämärätöntä huitomista kuten rangella, mutta eipäs toisaalta  tuhraantunut tuntikausia. Ja pääsin sentään vähän pelin makuun! Sateisen päivän jälkeen ilta-aurinko tuli hellimään meitä kentälle, eikä harmittanut yhtään, että olin kieltäytynyt after work -terassikutsusta.

Näin aloittelijana en voi olla ajattelematta myös sitä, että peli jos ei rullaakaan, ei par 3 -kentällä tarvitse hakata päätä seinään pitkä väylä toisensä jälkeen.

Hiphei, kevytmaistiaiset ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi saada houkuteltua mukaan myös niitä ystäviä, joilla on aina kiire, tai viime kerrasta kulunut useampi kesä. Ja vaihtelu virkistää myös peliseurassa. Suosittelen!

Lammaslääkärikammo

Mitä tapahtuu, jos lyö golfpallon lampaan peräreikään? Vaikka eläinparka juoksisi satoja metrejä reikää kohti ennen pallon putoamista, eläimen avustus kuulemma hyväksytään. Tuon sävähdyttävän tiedon bongasin Helsingin Sanomien toukokuun Kuukausliitteessä.

Aina kun kokeilee jotakin uutta, se pyörii jatkuvasti päässä ja siihen näkee viittauksia joka puolella. Tajusin uuden harrastuksen vallanneen aika lailla ajatuksiani, kun havahduin lätkän MM-kisoja katsellessani miettimästä, minkälaiset nostokulmat pelaajien jääkiekkomailoissa mahtaa olla. Alitajuisesti kuvittelin kiekon paikalle koko ajan pallon.

Jääkiekkoturnaus ei mennyt Suomen osalta ihan nappiin, ja koen samaa tappiofiilistä harmittavan usein myös golfkentällä. Olen nyt pelannut yhdeksän reikää viitisen kertaa ja joka kerta kaava on sama. Ensimmäiset kaksi reikää tuntuu, ettei koko hommassa ole mitään järkeä. Ihan kuin en olisi koskaan edes pitänyt mailaa kädessäni. Sitten meno alkaa tasaantua, sekaan saattaa mahtua muutama ihan mukiinmeneväkin väylä, monia pettymyksiä ja viimeisellä reiällä olen salaa iloinen, että kierros on ohi.

Golfin (ja elämän!) raivostuttava paradoksi tuntuu olevan se, että mitä rennompi on, sitä paremmin sujuu. Sitten kun peli ei kulje, koko tilanne alkaa hermostuttaa, rentoudesta ole tietoakaan ja huonojen lyöntien kierre vain pahenee.

Ikävintä on, kun seuraava seurue rupeaa huohottamaan niskaan. Ei kai kukaan nyt tarkoituksella kentällä hidastele! Tyypillisimpiä lyhyen kokemukseni perusteella tuntuvat olevan eläkeläiset, jotka pyörittelevät silmiään, vaikka päästäisin tilaisuuden tullen tiillä ohi. Hohhoijjaa, mihinköhän niilläkin on kiire? Hautaan? Toisaalta on pakko nostaa hattua: 50 vuotta minua vanhemmat painavat kentällä energisinä ohi, toivottavasti olen itse mummona yhtä virkeä! Ja sopii toivoa, että siinä vaiheessa pelikin luistaa jo vähän paremmin.

Ennen tätä kevättä en tiennyt golfista mitään, kukaan lähipiiristäni ei golfaa, enkä ole koskaan edes käynyt golfkentällä. Vaikka olen liittänyt lajiin monia ennakkoluuloja, olen toki iloinen tästä mahdollisuudesta. Olen muutamassa kuukaudessa paitsi oppinut pelin alkeet, myös nähnyt jo ainakin puoli tusinaa kenttää, mistä kiitos kuuluu Supergolfille. Opintotuella ei golf-osakkeita ostella, mutta www.supergolf.fi -sivun yksittäisillä pelioikeuksilla pääsee tutustumaan eri kenttiin ilman sitoutumista (ja huipputasoitusta!). Enpä ollut tiennyt sitäkään, että Helsingin yliopistollakin on oma golfkerho, joka käyttää palvelua.

Olen tietenkin saanut kuulla myös kuittailua uudesta harrastuksestani. Kiekkokliseet taitavat kuitenkin pitää kutinsa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin: pää kylmänä ja keskitytään omaan peliin. Sitä paitsi päätän tästä lähin kuvitella sitä lammasepisodia joka kerta, kun oma lyönti lähtee huonosti, tai tuntuu, että olen maailman surkein pelaaja. Miltäköhän siitä golfarista tuntui? Tai lampaasta? ”..Öö..ups..FORE!”

Hennun blogi

Tulossa.